Puhtaampaa betonia, osa 3: Ruskon Betoni Etelä vastuullisena toimijana

 

Yritysvastuullisuus on käsitteenä hankalasti määriteltävissä. Usein se jaetaan kolmeen osaan: yrityksen vastuuseen sen sosiaalisesta, taloudellisesta ja ympäristöllisistä vaikutuksista. Vastuullinen yritys harjoittaa siis kestävää ja kannattavaa liiketoimintaa, jossa se huomio suorat ja epäsuorat vaikutukset ympäröivään yhteiskuntaan, luontoon ja ihmisiin. [1]

Vastuullisuus on Ruskon Betoni Etelän toimintaa vahvasti ohjaava periaate. Se näkyy monimuotoisesti yrityksemme toiminnassa niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Haluamme kehittää toimintamme eri osa-alueita ja olla mukana alan kehityksessä luomassa entistä parempia tuotteita ja palveluita.

Toimintaamme koskevat lakisääteiset vaatimukset muodostuvat yleisistä ja alakohtaisista laeista sekä ympäristö- ja turvallisuuslaeista. Huomioimme asiakastyytyväisyyden, haitallisten ympäristövaikutusten vähentämisen, toiminnan turvallisuuden sekä tulostavoitteiden saavuttamisen. Perusta ympäristönäkökulmien tunnistamiselle ja jatkuvalle parantamiselle annetaan jo käyttämissämme ISO 9001, ISO 14001 ja ISO 45001 toiminnanohjausjärjestelmissä.

Olemme kertoneet Puhtaampaa betonia -juttusarjamme aikaisemmissa osissa (osa 1, osa 2) betonin valmistamisen ympäristövaikutuksista ja niiden minimoimisesta. Seuraavaksi keskitymme muihin toimintamme osa-alueisiin.

Aikaisemmin kaatopaikalle päätyneistä pesulietteistä valetaan nykyisin monikäyttöisiä rakennuspalikoita. Kuva Porvoon valmisbetonitehtaalta.

Kiertotalous

Kiertotalous on tuotanto- ja kulutusmalli, jossa olemassa olevat materiaalit ja tuotteet hyödynnetään mahdollisimman pitkälle uudelleen käyttämällä, kunnostamalla ja kierrättämällä. Tällöin jätemäärät vähenevät minimiin, sillä tuotteen tullessa elinkaarensa päähän, sen materiaalit hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti. [2] Seuraavaksi muutamia esimerkkejä siitä, kuinka kiertotalousajattelu näkyy Ruskon Betoni Etelän jokapäiväisessä toiminnassa.

Kuljetus- ja pumppauskaluston puhdistamisesta syntyy suuri määrä pesulietettä. Kalusto täytyy puhdistaa päivittäin, jolloin lietettä syntyy vuositasolla noin 5 000 tonnia. Pesuliete on kuitenkin täysin käyttökelpoista materiaalia. Aikaisemmin sitä on päätynyt kaatopaikalle, mutta nykyisin se hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti kiertotalouden periaatteiden mukaisesti.

Jokaisella valmisbetonitehtaallamme on muotteja, joilla pesulietteestä voidaan valmistaa betonisia rakennuspalikoita. Tällöin käyttämättömästä materiaalista valmistetaan uusi tuote, joka sopii mainiosti esimerkiksi osaksi seinäkettä, pengerryksien tekoon, meripoijujen ja laitureiden painoksi tai jopa kevytrakenteen anturaksi.

Tästä toiminnasta syntyy pysyviä ympäristöhyötyjä, sillä kyseessä ei ole yksittäinen projekti, vaan toimintatapamuutos. Pesulietteen hyötykäyttämistä pyritään kehittämään vielä monipuolisemmaksi ja tekemään siitä jatkuvasti tehokkaampaa.

Myös kuljetus- ja pumppauskaluston puhdistamisessa käytettävä pesuvesi kierrätetään takaisin tuotantoon. Eli betoniautojen ja -pumppujen puhdistamisen jälkeen vesi johdetaan käytettäväksi betonin raaka-aineena.

Kiertotalouden periaatteisiin kuuluu uusiokäyttäminen. Ruskon Betoni Etelä noudattaa tätä ajattelua niin pienissä yksityiskohdista kuin suurissa kokonaisuuksissakin. Kaikki uudet tehtaamme ovat helposti siirrettävissä, jolloin niiden elinkaari ei pääty yksittäisen kohteen valmistuttua. Esimerkiksi tällä hetkellä Laitilassa sijaitseva tehtaamme toimi aikaisemmin Pasilan Tripla-ostoskeskuksen työmaan yhteydessä.

Energia

Parannamme energiatehokkuuttamme vähentämällä kokonaissähkönkulutustamme ja lisäämällä oman uusiutuvan energian tuotantoa. Keväällä 2021 Ruskon Betoni Etelä otti harppauksen eteenpäin uusiutuvan energian käytössä hankkimalla Hollolan infratuotetehtaan toimiston katolle 48 aurinkopaneelia. Pilvettöminä päivinä paneelit tuottavat jopa 130 kWh sähköä, joka kattaa toimiston normaalin kulutuksen. Käyttämätön energia johdetaan sähkö- ja hybridiautojen latauspaikoille sekä tehtaan tuotannon käyttöön. Infratuotetehtaan aurinkovoimala on ensimmäinen askel laajemmassa suunnitelmassa ottaa käyttöön erilaisia uusiutuvan energian muotoja muillakin toimipisteillämme.

Infratuotetehtaamme käyttää nykyisin tuotannossaan maakaasua polttoöljyn sijaan. Bio- ja maakaasuratkaisuja selvitetään jatkossakin ja niitä pyritään ottamaan käyttöön muillakin valmisbetonitehtaillamme mahdollisuuksien mukaan.

Toimipisteidemme sähkönkäyttöä pyritään valvomaan ja vähentämään. Esimerkiksi tehtaiden tuotantotilojen lämmitystä on vähennetty ja valaistusta uusittu. Uusi LED-valaistus käyttää noin 70 prosenttia vähemmän energiaa kuin aikaisempi loisteputkivalaistus. Pyrimme vaihtamaan viimeisetkin vanhat loisteputkivalaisimet energiatehokkaisiin LED-valoihin mahdollisimman pian.

Hollolan toimiston katolle on asennettu 48 aurinkopaneelia. Tulevaisuudessa uusiutuvan energian ratkaisuja otetaan käyttöön muissakin Ruskon Betoni Etelän toimipisteissä.

Hollolan toimiston katolle on asennettu 48 aurinkopaneelia. Tulevaisuudessa uusiutuvan energian ratkaisuja otetaan käyttöön muissakin Ruskon Betoni Etelän toimipisteissä.

Kuljetukset, liikkuminen ja liikenne

Vuonna 2019 kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöistä 12 prosenttia syntyi teollisuudesta ja rakentamisesta. Yhdessä maatalouden kanssa se on kolmanneksi suurin kasvihuonepäästöjen aiheuttaja. [3]

Autojen haitallisten pakokaasupäästöjen määrää säännellään EU-tasolla niin sanotuilla Euro-säädöksillä, jotka ovat ajoneuvolajikohtaisia. [4] Ruskon Betoni Etelän oma kuljetuskalusto täyttää tämänhetkisen korkeimman Euro-päästöluokan, eli se on mahdollisimman vähäpäästöinen. Kiinnitämme huomiota myös kalustomme ylläpitoon ja huoltoon, jotta sen elinkaari pysyisi mahdollisimman pitkänä.

Vähennämme betonin kuljetuksesta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä yhdessä alihankkijaketjumme kanssa muun muassa tehokkaalla reitityksellä. Myös betonikuljetusten tehokas aikatauluttaminen vähentää betoniautojen turhaa seisontaa tehtailla ja työmailla. Kuljettajia ohjeistetaan välttämään kaluston tyhjäkäyttämistä mahdollisuuksien mukaan.

Vuonna 2021 Ruskon Betoni Etelän työsuhdeautoja on uusittu hybridimalleihin, ja suosimme tätä käytäntöä jatkossakin. Myös etätyön yleistyminen vähentää työmatkaliikenteen aiheuttamaa rasitusta ilmastolle.

Ympäristömittarit

Valvomme jatkuvasti toimintaamme erilaisilla ympäristömittareilla, joiden avulla pystymme vaikuttamaan prosesseihimme ja minimoimaan ympäristölle aiheutuvia haittoja. Tällä hetkellä ympäristömittarimme painottuvat vahvasti kiertotalousmateriaaleihin sekä erilaisiin kulutusmääriin, kuten sähkön, veden ja polttoaineiden kulutukseen. Seuraamme puhtaita lukuja sekä kulutusta suhteutettuna tuotantoomme.

Yhteenveto

Yritysvastuullisuus on ollut aina tärkeä osa Ruskon Betoni Etelän toimintaa. Olemme mukana rakentamassa yhteiskuntaa vastuullisesti ja ympäristöystävällisesti. Toimimme tehtävissämme omasta ja toisen turvallisuudesta huolehtien, tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti. Kehitämme toimintaamme jatkuvasti ympäristöstä ja luonnosta huolehtien.

Teemme yhdessä alihankkijaverkostomme kanssa konkreettisia tekoja hukan vähentämiseksi, materiaalien kierrättämiseksi ja energiatehokkuuden lisäämiseksi. Lisäämme energiatehokkuuttamme ottamalla käyttöön uusiutuvia energiamuotoja ja vähentämällä kulutustamme. Kehitämme jatkuvasti uusia tapoja hyödyntää ja uusiokäyttää materiaaleja.

Juttusarjamme seuraavassa osassa kerromme tulevaisuuden betoneista.

Teksti: Ruskon Betoni Etelän tiimi
Kuvat: Ruskon Betoni Etelän arkisto

[1] https://www.ykliitto.fi/sites/ykliitto.fi/files/yritysvastuun_sanakirja.pdf
[2] https://www.europarl.europa.eu/news/fi/headlines/economy/20151201STO05603/mita-kiertotalous-on-ja-miksi-silla-on-merkitysta
[3] https://liikennefakta.fi/fi/ymparisto/liikenteen-kasvihuonekaasupaastot-ja-energiankulutus
[4] https://www.autotuojat.fi/uutishuone/autoalan_termistoa/euro-paastoluokat

Valmisbetonit

Tarjoamme kattavan valikoiman laadukkaista raaka-aineista valmistettua valmisbetonia. 11 betonitehdastamme ovat moderneja ja hyvin varusteltuja. Ammattitaitoinen henkilökuntamme auttaa sinua onnistumaan.Lue lisää

Erikoismassat

Ruskon Betoni Etelä toimittaa erikoisbetoneja kaikkiin tarkoituksiin. Uusi Kivenlahden betonitehtaamme on suunniteltu erityisesti monipuolisen ja näyttävän väribetonin valmistukseen tasalaatuisesti ja kustannustehokkaasti.Lue lisää

Työmaapalvelut

Meidän avullamme varmistatte, että betoni täyttää korkeimmatkin vaatimukset. Näin vältyt tarpeettomilta rakenteiden purku- ja korjaustoimenpiteiltä sekä torjut aikataulujen venymistä ja kustannusten kasvua.Lue lisää

Infratuotteet

Ruskon Betoni Etelän moderni betonituotetehdas sijaitsee Hollolassa. Infrarakentamiseen suunnitellut tuotteemme ovat kestäviä, kustannustehokkaita ja ympäristöystävällisiä.Lue lisää